keskiviikko 1. heinäkuuta 2009

Editoitu: Radarista



Näin videon juuri äsken ja täytyy myöntää, että yllätyin positiivisesti. Olen aina pitänyt Radaria Blackoutin (ja nyt Circus-albumin) ainoana heikkona biisinä, mutta se on kyllä kasvanut matkalla. Uutta potkua sille antoi kiertue ja nyt tämä video.

Video antoi biisille tarinan ja ihanaa, ettei sitä oltu sekoitettu mihinkään hämyiseen klubimaailmaan tms. Peräänkuulutin jo ennen If U Seek Amy -videon ensi-iltaa kunnon käsikirjoitusta ja hienoa, että tässä taustalla pyörii ainakin jonkinmoinen tarina.

Nopeatempoisuutta ja tanssia kaivattiin videoon BritneyFinland.comin keskustelufoorumilla, mutta minusta tällainen rauhallisempi ote toi kappaleeseen selkeästi uutta perspektiiviä.

Kun otoksia kuvauksista tulvi nettiin, niin en kyllä jaksanut odottaa paljoakaan. Britneyn rooli vaikutti elämäänsä kyllästyneeltä hienostorouvalta - ja periaatteessa niinhän se olikin. Auringonlaskuun käveltiin sen tyypin kanssa, joka sai sydämen pamppailemaan ja mielen levottomaksi :)

Circus ja Womanizer-videot ovat silti minulle henkilökohtaisesti tärkeämpiä videoita tältä uudelta aikakaudelta, mutta ei tämä huono ollut. Tietysti kässärin kanssa olisi voinut käyttää enemmän mielikuvitusta, mutta en valita ollenkaan; ihan kelpo videohan tuo on. Täytyy katsella se vielä ajan kanssa uusiksi.

Mutta niitä hevoslähiksiä oli aivan liikaa. En ymmärrä, mikä "fiksaatio" ohjaajalla oli/on hevosiin :)

Kuten foorumilla Tess mainitsikin, niin video oli aika eroottinen ja hevoskuvaukset olivat rohkea veto.

Mitä mieltä sinä olet? Postaa kommentti tai keskustele videosta faniyhteisössämme.

Edit: Lisäilin muutaman asian postaukseen.

Ei kommentteja:

eXTReMe Tracker