Rodney Jerkins eli Darkchild mainitsee jotain Britneyn tulevasta albumista... eli näillä näkyminen voisi kuvitella, ettei tyyli kovin radikaalisti muutu. Sääli!!! Toivottavasti B. Spears osallistuu edes biisien kirjoittamiseen.
Siltä vaikuttaa, ihan typerää. Mitä oli ne puheet siitä, kuinka Britney on enimmäkseen soitellut pianoa ja lauleskellut, koska on kaivannut "vain laulamista". Jotenkin haiskahtaa nyt vähän levy-yhtiön lonkeroilta.
Toivotaan, että tuo on kaikki yritystä johtaa meittiä harhaan.
Okei, tuo Rodney on tainnut tehdä Overprotected remixin ja joitain muitakin vanhoja biisejä, että niitä vastaavia kipaleita en vastusta. Mutta en halua Blackout 2:sta, vaikka levy hyvä kokonaisuus olikin.
Itse asiassa "Blackout #2" kommentoin itsekin uutisen nähtyäni.
Edelleen jaksan toivoa, että levy kuitenkin olisi jotain uutta ja erilaista.
Mikä olisi hienompaa kuin antaa artistille tuossa elämäntilanteessa mahdollisuus tehdä ratkaisevia päätöksiä, sillä uusiutuminen on minusta hieno voimavara.
Olen siis samaa mieltä sinun kanssasi, M! Vaikuttaa, että levy-yhtiöllä/tuottajilla ym. tahoilla on sormensa pelissä.
Olisin kieltämättä kaivannut rauhallisempaa otetta ja henkilökohtaisempaa lähestymiskulmaa ensilevyyn.
Kaikella kunnioituksella Blackout'ia kohtaan, sillä se oli todella hieno levy...
Blackout oli hyvä, kuten todettua, mutta jotenkin levyllä ei voi tuntea Britneyn läsnäoloa. Ehkä tunteeseen liittyy mielikuvat siitä, mitä lehdet kirjoitteli yms. ettei Britney yksinkertaisesti ole voinut olla kauhean keskittynyt...
Uudesta levystä pitää vielä sen verran sanoa, että olisi parempi, kun pitäisivät ne biisit sitten omana tietonaan, eivätkä antaisi niiden vuotaa nettiin kuukausia ennen julkaisua.
Olisi jotain odotettavaakin albumin ilmestyessä, kun ei olisi kuullut jo kaikkia levylle tulevia lauluja muualta.
5 kommenttia:
Blackout kakkonen?

Lähetä kommentti